Edustuksen kausi pyörähtänyt käyntiin mukavasti!
Julkaistu: 22.05.2018 00.00

Edustuksen kausi pyörähtänyt käyntiin mukavasti!

FC Kapinan edustusjoukkue on aloittanut kauden vahvasti ja johtaa tällä hetkellä puhtaalla pelillä lohkoaan.

Pelit ovat sujuneet pääpiirteittäin vahvasti, vaikka vaikeitakin pelejä on jo matkalle osunut. Ottelut AC JazzPaa ja NouLa/Huijkkaa vastaan ovat olleet ns. maalin pelejä, joten pisteet eivät ole ihan ilmaiseksi tulleet. Isompia voittoja on myös pari kappaletta tullut, joten joukkueiden tasoerot ovat sarjan sisällä jo hieman tulleet esiin.

Joukkue on tällä hetkellä hyvän rakenteen omaava, jossa suurin osa pelaajista on enemmän kokemusta omaavia ja muutama nuorempi pelaaja on mukana tuomassa vauhtia ja taitoa.

Edustuksen valmentaja, Nassim Khetib, eli "Näskä" kertoi hieman mietteitä kauden alkupuolesta:

"Treenikausi lähti hyvin liikkeelle maaliskuun alussa A-junnujen kanssa. Paljon porukkaa oli paikalla ja hyviä treenejä saatiin alle, verrattuna viime kauteen ainakin. Pelaajien taso on ollut korkea niin miesten, kuin junnujenkin puolelta."

"Ensimmäiset sarjapelit olivat aika kohmeisia. Pelaamattomuus näkyi alussa selkeästi, sekä myös se, että suurin osa pelaajista ei ole ikinä pelannut ennen tätä kautta yhdessä. Pikku hiljaa peli on alkanut sujumaan paremmin, mutta edelleen on paljon tekemistä."

Edustusjoukkue jatkaa pelejään seuraavan kerran Mäntsälän keskuskentällä maanantaina 4.6. klo 20. Ensimmäinen nurtsipeli siis kyseessä, joten tervetuloa katsomaan kärkikamppailua Halkian Alkua vastaan!

Seuran uusimmat