Sipoossa pelataan 8v8-hallisarjaa
Julkaistu: 09.11.2016 00.00

Sipoossa pelataan 8v8-hallisarjaa

Vuoden 2016 kesä- ja syyskauden viimeinen Opel-liigapeli pelattiin lokakuun alussa. Sen jälkeen treeneissä on harjoiteltu osin kauden 2017 talvisarjaa varten, johon nollaseiskat lähtevät kahdella joukkueella. Pelimuotona on siis 8v8, isommalla kentällä kuin aikaisemmin.

Harjoituksissa on viime aikoina keskitytty varsinkin syöttelypeliin ja viimeistelytilanteisiin, sekä tietysti pelattu 8v8-muodossa mahdollisimman paljon. Joukkueiden perussapluuna on pitkälti sama kuin kesällä, mutta pelaajia pyritään kierrättämään jonkin verran. Pyrkimys on saada molempiin joukkueisiin koostumusta jolla pelisuunnitelmaa voitaisiin toteuttaa mahdollisimman hyvin. Opel-liigakaudella oli ajoitellen hieman haasteita mm. syöttöjen onnistumisen ja pelaajien sijoittumisen kanssa, tähän pyritään kiinnittämään nyt huomiota. Myös kauden aikana joukkueeseen mukaan tulleet uudet pelaajat ovat päässeet hyvin mukaan vauhtiin, ja kehittyvät koko ajan.

Talvisarjan otteluiden välissä pyritään myös pelaamaan harjoitusotteluita. FCK Musta on jo ilmoittautunut Järvenpäässä pelattavaan Auto-Arita-turnauspäivään. Jos säät vaan sallivat, FCK Punainen on suunnitellut kohtaavansa SAPA:n Helsingissä joukukuussa. Harmillisesti marraskuun alkuun suunnitellut harjoitusottelut FC Kapina 06:tta vastaan jouduttiin perumaan lumen ja pakkasen takia.

SV-talvisarjan alustava otteluohjelma (kunkin ottelun kesto on 25 minuuttia):

  • 12.11.2016 10:00 FCK F-07 Punainen - TuPS 08
  • 12.11.2016 11:00 FCK F-07 Punainen - FCFJ/Valkoinen 1
  • 12.11.2016 14:00 FCK F-07 Musta - KoPSe/Ranska
  • 12.11.2016 15:30 FCK F-07 Musta - KoPSe/Skotlanti

  • 11.12.2016 11:30 FCK F-07 Musta - Viikingit/Keltainen
  • 11.12.2016 12:30 FCK F-07 Musta - SV/Blå
  • 11.12.2016 17:00 FCK F-07 Punainen – SV
  • 11.12.2016 18:00 FCK F-07 Punainen – Akilles

  • 14.01.2017 09:00 FCK F-07 Musta - FCFJ/Valkoinen 3
  • 14.01.2017 10:30 FCK F-07 Musta - JäPS/Valkoinen
  • 14.01.2017 12:30 FCK F-07 Punainen - KoPSe/Brasilia
  • 14.01.2017 14:00 FCK F-07 Punainen - FCFJ/Valkoinen 1

  • 05.02.2017 08:30 FCK F-07 Punainen - TuPS 08
  • 05.02.2017 10:00 FCK F-07 Punainen – Akilles
  • 05.02.2017 14:30 FCK F-07 Musta - KoPSe/Ranska
  • 05.02.2017 15:30 FCK F-07 Musta - KoPSe/Skotlanti

  • 04.03.2017 13:00 FCK F-07 Musta - FCFJ/Valkoinen 3
  • 04.03.2017 14:00 FCK F-07 Musta - Viikingit/Keltainen
  • 04.03.2017 16:30 FCK F-07 Punainen – SV
  • 04.03.2017 17:30 FCK F-07 Punainen - KoPSe/Brasilia

Pelipaikka: Lival SC Halli, Nikkilä

Seuran uusimmat