Nollaseiskoille turnausvoitto
Julkaistu: 10.09.2018 00.00

Nollaseiskoille turnausvoitto

Nollaseiskat osallistuivat lauantaina 8.9. Kellokoskella järjestettyyn juniorijalkapalloturnaukseen. Turnauksessa vastaan tuli sekä haaste- että kilpatason joukkueita. Alkusarjassa pelattiin kolme ottelua, ja jatkosarjassa kaksi.


FC Kapina - KelA Keltainen 6-1

Runsailla vaihtomiehillä varustettu FC Kapina aloitti lauantain turnausurakan aamun ensimmäisellä alkusarjapelillä KelA Keltaista vastaan. Ottelu kulki pelisuunnitelman mukaan, puolustuspeli sen enempää kuin maalintekokaan ei tuntunut tuottavan suuria vaikeuksia.

FC Kapina - PPS 0 -1

Kellokosken turnauksen toinen otteluvastus oli vantaalainen PPS. Ottelu oli erittäin tasainen ja jännittävä. Näytti siltä että tässä loppuun asti tahkotaan 0-0 lukemissa, mutta sitten Kapinan puolustus nukahti ja vastustaja pääsi tuikkaamaan läpijuoksusta katkeran 0-1 voittomaalin aivan ottelun loppuminuuteilla!

FC Kapina - POHU 4 - 3

Puolenpäivän lämpötilat lähentelivät jo hellelukemia, vaikka oli syyskuu. Kellokosken turnauksen alkusarjan viimeinen otteluvastus oli helsinkiläinen POHU. Vastustaja johti ottelua alussa jo kahdella maalilla, mutta Kapina onnistui tulemaan tasoihin. Mitään varsinaista hätää joukkueella ei tuntunut ottelussa olevan, ja kamppailun loppupuoli mentiin varsin jännittävissä 3-3 lukemissa puolelta toiselle, kunnes Kapina onnistui tekemään voittomaalin ja varmisti alkulohkon kakkossijan!


Semifinaali: FC Kapina - KelA Musta 3 - 2 (rp)

Kellokosken turnauksessa edettiin aurinkoisena iltapäivänä sijoitusotteluihin, jossa lohkossaan toiseksi sijoittunut Kapina kohtasi oman lohkonsa kaikki pelit voittaneen isäntäjoukkue KelA Mustan. Varsinaisella peliajalla KelA johti ottelua pitkään ja vyörytti vaarallisesti, mutta Kapina onnistui kuitenkin tasoituksessa ottelun loppuhetkillä! Varsinaisella peliajalla ei saatu ratkaisua aikaan, joten voittajaa lähdettiin ratkomaan varsin suoraviivaisilla kerrasta poikki -rankkarikierroksilla. KelA:n ensimmäisen laukojan tulinen laukaus meni vain hieman ohi vasemmasta ylänurkasta. Kapinan ratkaisija oli Lukke, joka laittoi pallon sisään ja Kapina eteni turnauksen finaaliin!

Finaali: FC Kapina - KoPSe Wales 5 - 3

FC Kapinan hienosti kulkenut turnauspäivä huipentui finaaliotteluun, jonka vastustaja oli vantaalainen KoPSe Wales. Mäntsäläläiset hallitsivat hienosti ottelua alusta alkaen ja onnistuivat maalinteossa useammin. Hyvä vire kantoi hienosti saakka vaikka panokset olivat selkeästi kovat - vastustajalla oli armoton loppukiri jopa pienellä riskillä, mutta eivät onnistuneet kuromaan eroa enää kiinni, vaan taisi tulla vielä yksi takaiskumaalikin.

FC Kapina nappasi ansaitusti turnausvoiton! Pokaaleja ei jaettu, mutta mitalit saatiin kaulaan ja suut makeaksi!

Kiitokset KelA:lle hienosti järjestystä turnauksesta!




Seuran uusimmat